tiistai 10. maaliskuuta 2009

VDI (osa 2)

Vuosi 2006 toi tulleessaan myös uuden kolmikirjamisen termin (VDI). Koska lyhenteiden rekisteröinti ei onnistu jäi tuo VDI yleiskäyttöön.

Alkuvaiheessa VDI oli vain konsepti, työasemien käyttö virtuaalisesti. Kuten edellisessä osassa (VDI osa 1) kerroin oli käytön esteenä monia "uusia" ongelmia. Kuten miten jakaa automaattisesti (Load Balance)työasemia käyttöön, miten tulostaa paikalliseen tulostimeen. Ja jos vielä saisi työaseman levyn ja USB-laitteen mukaan VDI-istuntoon.

Näihin ongelmiin oli moni muukin törmännyt ja nyt alkoi myös sovellustalot kiinnostua asiasta. Ensimmäisenä ehti Provision Networks (nyk. Quest vWorksplace), VMWare osti Properon ja Citrix:n teki ensimmäiseen yrityksen muokkaamalla Presentation Serveristä brokerin. Myös monia muita uusia ehdokkaita ilmaantui vuosien 2006-2007 aikana.

Yhteyksienhallintaan (Connection Broker) tehdy tuotteet kehittyivät valtavasti, alkoi kisa ominaisuuksista. Lehtien ja blogien pääaiheena on nykyisin ollut näyttöprotokollat, perus RDP ei ole riittävä antamaan käyttäjille samaa tuntumaa kuin omaa työasemaa käytettäessä. On tullut laajennuksia perus-RDP:n (RDP+) Questiltä, Citrix:ltä ICA ja VMWare sitten pamautti lähes kaikki näyttöprotollat uusimmassa versiosaan.

Koska tuo protokolla puoli on nykyisin kutakuinkin kunnossa, kannattaa kiinnittää ememmän huomiota mitä muuta yhteyksienhallinta tuoteet sisältävät (joitakin kiinnostaa varmaan hintakin).

Isoin haaste tällähetkellä on miten lisenssoida VDI-ympäristö, Microsoftilta on lisenssimalli nimeltään VECD (Vista Enterprise Centralized Desktop)
Tuohon kannataa tutustua ennenkuin aloittaa VDI projektin, siinä on monta kohtaa jotka saattavat yllättää.

Korvaako VDI perinteiset työasemat tai Terminal Server ympäristöt?
VDI tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta. Päästään takaisin keskittetyihin konesalissa toimiviin työasemajärjestelmiin. VDI:ssä on monta hyvää puolta, mutta käyttäjät ovat siirtymässä kannettaviin työasemiin ja työpöydät ovat pullollaan laskentatehoa.
Olemme toteuttaneet VDI järjestelmiä lähinnä erikoiskohteisiin, ulkoiset yhteydet, valmomot jne. Kustannukset (palvelimet, virtualisointialusta, yhteyksienhallinta, MS lisenssionti) rajoittaa nyt laajempien ympäristöjen toteuttamisia. Samoin Terminal Server on edelleen tehokkaampi alusta ajaa sovelluksia samalla raudalla.

Mutta samoin kuin ennenkin tehot kasvavat ja ohjelmistot kehittyvät jo hetken päästä VDI:stä tulee kustannustehokas ratkaisu.