Keskittämisestä takaisin hajauttamiseen
Kuten muillakin aloilla on myös IT-maailmassa kuljettu erilaisten trendien mukaan.
Alussa kaikki oli hyvin keskitettyä, oli yksi suuri kone "kellarissa" jossa ohjelmat toimivat. Sitten tulivat minikoneet, joissa tehtäviä voitiin hajauttaa useampaan koneeseen. Varsinaisesti tehon hajauttaminen alkoi kun PC:t tulivat käyttäjien pöydille.
Ensivaiheessa teho oli todella hajautettua, PC:t "keskustelivat" toisilleen. Myöhemmin aloitettiin PC:iden yhdistäminen verkkoon eli keskittäminen alkoi taas. Data haluttiin talleen palvelimille. Myös ohjelmien jako ja hallinta haluttiin keskittää.
Keskittäminen on ollut jatkuva trendi kaikkialla, yhä enemmän palveluja ja ohjelmistoja keskitetään konesaleihin. Työasematkin (Windows) ovat siirtymässä pois työpöydiltä konesalien uumeniin.
Pilvipalvelut ovat osa tätä keskittämistrendiä, oma konesali, osaaminen ja lompakko ei enää riitä tuottamaan palveluja käyttäjille. Niinpä yhä suurempi osa tullaan siirtämään vieläkin suurempiin konesaleihin.
Kuten arvata saattaa tulee vastaisku jossain vaiheessa. Ja se tulee samalta suunnalta kuin PC "vallankumouksessa", käyttäjät haluavat käyttää itsenäisesti ohjelmia ja laitteita.
Olen parin vuoden aikana seurannut tätä vahvistuvaa trendiä mielenkiinnolla. Suuri vaikuttaja on ollut se Applen iPad, joka toi käyttäjille taas vapauden tehdä itse. Samoin pilvipalvelut tarjoavat yhä enemmän mahdollisuuden synkronisoida ja käyttää dataa paikallisesti. Prosessointi teho ja valinnan vapaus ovat siirtymässä pikkuhiljaa takaisin käyttäjille, sinne missä sattuvat olemaan.
Useat ohjelmisto- ja laitevalmistajat ovat heräämässä tähän uuteen trendiin. Tulemme näkemään erilaisia "Applianceja" (itsenäisiä, helppokäyttöisiä laitteita ja ohjelmia), jotka voidaan viedä sinne missä käyttäjätkin ovat. Suurin osa käyttäjistä ovat nykyisin muualla kuin samassa tilassa konesalin kanssa.
Erona vanhaan on se, että nämä "Appliancet" on keskitetysti hallittavissa ja synkronisoivat tietonsa joko omaan konesaliin tai pilveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti