torstai 8. toukokuuta 2008

Sovellusten virtualisointi (OSA 2)

Sovellusten virtualisointi, OSA 2

Sovellusten virtualisointi OSA 1

Tuon ensimmäisen asiakkaan jälkeen uusi projekteja alkoi pikkuhiljaa tipahdella. Vuonna 2005 Softricity "huomasi", että Windows työasemia on maailmassa paljon enemmän kuin Citrix / Terminal Server palvelimia ja he aloittivat kaupata Softgridiä myös enemmän työasemapuolelle. Joskin tuotteen kalleuden takia noita työasema projekteja ei tahtonut löytyä, vaikkakin kaikki missä teimme testiympäristöjä olivat kiinnostuneita.

Tämä siirtyminen työasema puolelle ilmeisesti herätti myös Microsoftin ja vuonna 2006 keväällä Microsoft sitten osti Softricityn. Olinkin jo jonkinaikaa odottanut, että joku suurempi softatalo hoksaisi miten sovellusten virtualisointi tulisi olemaan yksi seuraavista isoista trendeistä. Sitten jäimme odottelemaan mitä Microsoft tällä tuotteella tekisi, alkuun homma toimi kuin ennenkin. Sitten pikkuhiljaa alkoi tulla tulla tietoja, että Microsoft olisi muuttamassa SoftGridin lisenssointia. Alkuun tuli tieto, että tulevat alentamaan tuotteen hintaa merkittävästi, mikä kuulosti erittäin hyvältä. Myöskin SoftGrid:n meno Microsoftille oli teknologian kannalta hyvä asia, nyt sovellusten virtualisointi saisi samanlaisen hyväksynnän kuin aikanaan kävi Citrixille Terminal Serverin kanssa.


Sitten tuli tieto, että Microsoft liittää Softgridin DOPSA pakettiin (myöhemmin tuo nimettiin MDOP:ksi), jonka voisi hankkia vain jos olisi voimassa oleva työasemien ylläpitosopimus (SA). Vaikka Softgridin hinta tippuikin murto-osaan entisestä tuli nyt mukaan uusi lisenssointi malli, suurilla asiakkailla aika monella olikin jo tuo SA (subscription Assurance) mutta niillä joilla sitä ei ollut eivät enää voineet hankkia millään SoftGridiä (poislukien Terminal Server lisenssit). Tämä oli sekä hyvä, että huono uutinen.

Vaikka olikin SoftGridin todellinen "fani", aloin etsimään löytyisikö vaihtoehtoisia tuotteita joita ne asiakkaat (suurin osa) voisi käyttää. Kävin läpi erilaisia tuotteita, niitähän Softricityn jälkeen alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Koska haluan aina aika perinpohjaisesti tutustua ja perehtyä tuotteeseen ennenkuin uskallan suosistella sitä kenellekkään alkoi aikamoinen tuotteiden läpikäynti. Monella oli kyllä kauniit esitteet ja webbisivut, mutta itse tuote oli raakile tai se oli "tulossa lähiaikoina". Sieltä sitten lopuksi siivilöityi yritys ja tuote nimeltä Thinstall. Pääsin jopa juttelemaan heidän pääkehittäjän kanssa, joka sitten myöhemmin paljastui myös Thinstallin omistajaksi. Tämä sekä itse tutustuminen tuotteeseen vakuutti minut.

Miten sitten Thinstall eroaa SoftGridistä?

Ensimmäinen ero oli jo se että se ei tarvinnut palvelimia, eikä erikseen asennettavia työasema ohjelmia (client). Thinstallilla tehdyssä paketissa on mukana "mini" client, joten työasemiin ei tarvitse koskea.

Toinen merkittävä ero on myös se että paketoituja sovelluksia voitiin ajaa myös suoraan muistitikulta, koska paketointi vaiheessa voitiin kertoa että kaikki käyttäjän asetukset (Application Data) pysyvät siellä muistitikulla.

Myöskin joitakin sovelluksia, joita ei saatu SoftGridillä toimimaan saatiin sitten Thinstallilla pakettiin. Samoin itse paketin teko on suoraviivaisempaa kuin Softgridillä, sovellus voidaan asentaa oletusasetuksilla (c:program files..), eikä asennusta tarvitse "pakottaa" virtuaalilevylle (Q:). Joskin Thinstallin kanssa näkyi sama kuin aikanaan (2001) VMWare ESX:n kanssa, että kaverit ovat hyvin teknisiä eli tuoteen perustoiminnallisuus on mainio, mutta käyttöliittymä ja kuvaukset ovat heppoisia.

VMWare ostaa Thinstallin

Tämä tuli minulle todella yllätyksenä, veikkasin kaikkia muita ostajaehdokkaita kuin VMWarea. Vaikka VMWare onkin virtaulisointiliiketoiminassa, on sovellusten virtualisointi aivan eri asia kuin käyttöjärjestelmien virtualisointi. Muuten uutinen oli hyvä, nyt Thinstall oli muutakin kuin 20 ihmisen innovatiivinen yritys. Ainakin tietoisuus ja tuotteen hyväksyntä kasvoi, se ei enää ollut peini firma jonka tulevaisuudesta voisi olla huolissaan. Parasta tässä kaupassa oli ettei tuotekehitystä pysäytetty vaan uudet versiot (Project Northstar beta) ovat tulleen testiin tasaisin väliajoin. Ja jokainen beta on ollut selvä parannus edelliseen, eikä isoja muutoksia ole tehty perustoiminallisuuteen.Ja uusi VMWare merkeillä varustettu version on luvattu kesän aikana.

Jatkuu.. Seuraavaksi käytännön kokemuksia sovellusvirtualisoinnista ja käytännön ohjeita miten ja mistä aloittaa.


tiistai 6. toukokuuta 2008

VMWare Project NorthStar (Thinstall) Beta2

VMWare Project NorthStar (Thinstall) Beta2


Vmware osti Thinstallin alkuvuodesta. Uudet Thinstall versiot ovat VMWarella saaneet projektinimen NorthStar.
Nyt vuorossa on NorthStarin beta 2.

Olen jo pari vuotta virtualisoinut sovelluksia Thinstalilla (toivottasti VMWare säilyttää nimen), sen ehdottomia etuja on ettei tarvita erillisiä palvelimia eikä työasemiin tarvitse erikseen asentaa clienttia. Versiosta 3.3 asti sovelluksen on myös voinut paketoida MSI pakettiin, joka helpottaa sovellusten jakelua.

Uutena tässä versiossa on mahdollisuus linkittää paketteja toisiinsa, esim .NET ja Java. Tätä ominaisuutta onkin jo odoteltu sovellusvirtualisoinnissa jonkin aikaa. Myös Microsoft Application Virtaulization (Softgrid) on tuomassa saman ominaisuuden seuraavassa versiossa, versio 4.5.
(Joku nyt tietysti muistaa, että tuohan ominaisuus oli jo aikaisemmassa Thinstallin omassa versiossa, mutta..)

Tähän asti sovelluspaketteja tehdessä on aina ollut pakko paketoida Javat ja .NET:t sovelluksen kanssa samaan pakettiin, josta on aiheutunut se että sama .NET tai Java versio on ollut sitten kymmenissä sovelluspaketeissa mukana.

Toinen uutuus mahdollisuus päivittää suojatun yhteyden (SSL) kautta sovellukset. Nyt sitten on mahdollista tehdä päivitykset myös niille käyttäjille, jotka eivät ole edes viikottain konttorilla.

Tuotteen asennus

Project NorthStar (Thinstall tästä eteenpäin) kannattaa asentaa "puhtaaseen" virtuaalikoneeseen.
Asennus sujuu lähes samoin aikaisemmissakin versioissa, logot ovat vaihtuneet ja mukaan on tullut VMWarelta tuttu lisenssiavaimen syöttö.



Asennuksen aloitus, lisenssin hyväksyminen. Kukahan nämäkin jaksaa oikeasti lukea?
Huomaa uusi logo


Sitten syötetään lisenssiavain ja käyttäjän tiedot.


Valmista tuli.

Sovelluksen virtualisointi

Koska halusin testata sovelluksen linkitystä, aloitin Paint.NET (ilmainen) paketoinin. Paint.NET nimensä mukaisesti tarvitsee Microsoft .NET Framework 2.0 toimiakseen.
Thinstallilla sovelluksen virtualisointi aloitetaan käynnistämällä Setup Capture ohjelma, joka aluksi "scannaa" koneen sisällön.



Hmm.. VMWare vihertää, ovat laittaneet tommosen risun kuvan :)


Sitten valitaan mitä halutaan scannata, levyt ja rekisteri.


Miksiköhän vasta nyt kerrotaan, että pitää käyttää "puhdasta" konetta. Tämähän olisi parasta kertoa jo alussa, ennenkuin kuin "scannaus" tehdään.
No, ajattelevat varmaan että joku lukisi sen manuaalin ennen asennusta.



"Scannaus" valmis

.Net Framework asennus

Sitten pienennetään Setup Capture ja aloitetaan sovelluksen asennus.
Asennus tehdään yleensä normaalisti, samoin kuin asennettaisiin suoraan työasemaan.



Ja loppuosa .NET asennusta onkin kaikille tuttua.
Kun asennus on saatu tehtyä, suurennetaan taas Setup Capture ja painetaan Next.
Nyt suoritetaan loppu scannaus, jota verrataan ensimmäiseen scannaustulokseen.



Nyt valitaan Primary Container eli exe johon menee kaikki virtaulisoidut osat, sekä rastitetaan paketista halutut ohjelmat.
Nämä valitut ohjelmat (entry point) tulevat näkymään käyttäjälle ikoneina.


Tämä on uutta verrattu aikaisempiin versioihin. Nyt voidaan jo tässä vaiheessa määritellä sovellukselle käyttäjäoikeusryhmä (AD:sta).
Sekä valita Sandbox (minne käyttäjän tiedot menevät) paikka.


Minne projekti tallennetaan:

Myös tässä on uutuutena mahdollista tehdä MSI paketti ja pakkaustaso.
Edellisissä versiossa nämä määritykset (myös edellisen kohdan) tehtiin package.ini:ssä.

Mihin tämä homma on menossa? Kyllä tosimiehet tekee nämä vielä EDLIN:llä ! Ei mitään hiiren napsuttelua.

Seuraavaksi voidaan määritellä Application Sync, tämä on kokonaan uutta.


Eli nyt voidaan määrittää paikka ja aika, jolloin käydään palvelimelta (www) tarkistamassa onko sovellukseen tullut päivityksiä.


Sitten ollaankin jo melkein valmiita.


Valmista tuli, hmm.. täytyyhän tehdä vielä paketti (build). Tämäkin tehtiin ennen rehdisti komentoriviltä, mutta nyt sitten vain napsutellaan.
Tarvittaessa voi käydä vilkaisemassa Projektia, näyttää samalta kuin ennenkin.

Build päälle ja


Valmista tuli, exe ja msi paketti löytyy sieltä mistä ennenkin (bin-hakemisto).
Koska kyseessä oli .NET Framework on sitä hyvä "siivoilla" muuten tulee 200 mb paketti.
Ja build uudelleen.

Nyt on aika asentaan Paint.NET. Se tapahtuu samoin kuin edellinenkin asennus.

Linkitys

Lopuksi täytyy PAINT.NET sovellus linkittää käyttämään .NET pakettia.
Se sitten tehdään EDLIN:llä muuttamalla PACKAGE.INI:ä esim. tällälailla:




--------------- PACKAGE.INI -----------------------
;Enable this option if you want the application to check for addition add-on modules
;OptionalAppLinks=plugins*.exe
RequiredAppLinks=pluginsdw20.exe
------------------------------------------------------

Käyttötestaus


Kopioin .NET paketin ja PAINT.NET paketin puhtaaseen (XP) koneeseen ja PAINT.NET.exe käyntiin. Jännityksella odottamaan ja katso ohjelmahan lähti käyntiin ongelmitta.
Tämä on todella hyvä uudistus, nyt ei tarvitse itse ohjelmapakettiin laittaa noita lisäosia.

Yhteenveto

Vastoin odotuksiani Thinstallin meno VMWarelle ei ole pysäyttänyt/hidastanut kehitystä, kun kävi SoftGridille.
Toivottavasti VMWare saa tämän uuden version markkkinoille mahdollisimman nopeasti, se nopeuttaisi montaa nyt käynnissä olevaa projektia.