Termihän pitäisi oikeastaan olla Tuo Oma Laite (Bring You Own Device, BYOD), koska suurin osa uusista laitteista ei ole enää perinteisiä työasemia vaan suuntaus on ollut ja tulee olemaan Tablet ja älypuhelin (“älylaite”) suuntaan. Käyttäjät hankkivat itse esim. Apple iPad laitteita, joita he haluasivat myös käyttää töissään.
Osa yrityksistä on jo huomannut, että perinteinen yhden käyttöjärjestelmän (Windows / OSX / Linux) taktiikka tulee muuttumaan usean käyttöjärjestelmän suuntaan. Jatkossa joudutaan / päästään tukemaan hyvin erilaista kirjoa laitteita ja käyttöjärjestelmiä kuin viime vuosikymmenten tietototekniikka ympäristöissä.
Vastarinta tulee tietysti olemaan joissakin tapauksissa suurta, kuten aina uuden teknologian tulemisessa. Muistan itse kuinka Mainframe puolen ihmiset nauroivat kun tuotiin ensimmäisiä PC:tä taloon. Heidän veikkaus oli, että tuo “hullutus” loppuu parissa vuodessa ja palataan taas päiväjärjestykseen. Noita PC:tä voi ainostaan käyttää kotona pelaamiseen tai tekstinkirjoittamiseen, mutta yrityksiin niitä on turha tuoda.
Omien laitteiden käyttö tulee olemaan haasteellista yritysten kannalta. Joudutaan miettimään mitä palveluja ja sisältöä saa laiteissa olla, miten erotetaan käyttäjän data yrityksen datasta. Omien laitteiden hallinnointi tuo myös oman haasteensa, miten toimitaan jos käyttäjä vaihtaa työpaikkaa tai hukkaa laitteen. Yrityksen omistama laite voidaan etätyhjentää, mutta käyttäjän omistaman laitteen etätyhjennys ei olekaan sallittua. Eli täytyy löytää keinot ja mallit miten etätyhjentää vain yrityksen data ja sovellukset laitteesta ja jättää käyttäjän omistama data paikalleen.
Onneksi nyt jo löytyy hallintatuotteita, joilla suurimman osa noista ongelmista voi ratkaista. Joskin kaikki tuotteet, joista löytyy usean (mobiili-) käyttöjärjestelmän tuki ovat uusia eli joudutaan opettelemaan ja asentamaan uusia hallintajärjestelmiä. Aika moni ei tiedä että myös iOS:n (iPhone, iPad) voi asentaa sovelluksia oman hallinnan kautta ei vain App Storesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti