maanantai 5. marraskuuta 2012
Tee Se Itse BYOD osa 1
maanantai 29. lokakuuta 2012
VMWord 2012 Barcelona
Osallistuin VMWorld 2012 Barcelona seminaarin Lokakuun puolessa välissä. Olin yksi yli 7000 osallistujasta, Suomestakin oli mukana mukava yli 100 henkilön edustus.
Tarkoituksena oli tutustua enemmän VMWare EUC (End User Computing) tuotteisiin ja tavata niistä vastaavia VMWare ihmisiä. Eli olin yksi harvoista joka ei tullut sinne palvelintuotteiden takia.
Ensimmäinen päivä (maanantai) oli meidän kumppanien päivä. Meille annettiin hieman esimakua mitä seminaarissa on tulossa. Pääsimme kurkkaamaan uusiin tai päivitettäviin tuotteisiin. Hyvänä puolena ehdottomasti oli päästä luentoihin ilman ruuhkaa.
Seuraavat päivät olivatkin olemista väentungoksessa, varsinkin lounasaikaan (tapaksia).
Avausluennot (Keynotes) olivat aika showta amerikan malliin, ensimmäisen päivän avaus oli enemmän tuolla konesalipuolelta (VRam “vero” pois, VSphere 5.1, vCloud Suite 5.1, Nicira). Kiinnostavia asioita, mutta ei sitä miksi olin sinne tullut. Tästä näet aamunavauksen 1.
Toisen päivän avaus olisikin sitten minusta sitä itse asiaa, eli EUC puolta. Näimme showssa VMWaren näkemyksen tulevasta loppukäyttäjän ympäristöstä, mukana oli Mirage, View ja Horizon Suite. Tästä näet aamunavauksen 2.
Aamunavausten jälkeen olin kuuntelemassa ja keskustelemassa erilaisissa mielenkiintoisissa EUC-luennoissa.
Pääsin myös tapaamaan VMWare EUC.sta vastaavia ihmisiä palaverissa, josta iso kiitos heille. Meillä oli hyvin samanlainen näkemys tulevaisuudesta, miten työympäristöt tulevat kehittymään.
Vietin myös paljon aikaa näyttelyalueella, josta löytyikin monta uutta mielenkiintoista tuotetta. Joidenkin kanssa olemme selvittämässä mahdollisia jatkotoimenpiteitä.
Lopuksi täytyy todeta, että viikko lähes pelkästään tapaksilla saa ihmisen tosi nälkäiseksi.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Pilvipalvelut, uhka vai mahdollisuus IT-osastolle?
Viekö pilvi meidän duunit?
tiistai 18. syyskuuta 2012
IT Maailma hajautumassa
Keskittämisestä takaisin hajauttamiseen
tiistai 11. syyskuuta 2012
VDI valmistumassa?
VDI vihdoinkin valmistumassa?
Suurimmat esteet matkanvarrella ovat olleet protokollien riittämättömyys grafiikan kanssa, imagen hallinta, tarvittava levyjärjestelmä jne.
Alkuun saatiin tuo protokolla puoli valmiiksi, sitten imagen hallinta ja nyt viimeisenä ollaan saamassa tuo levyjärjestelmä asia kuntoon. Uusimissa versioissa ei enää tarvita monimutkaisia client asennuksia vaan kaikki toimii mukavasti selaimella (HTML5).
Valmistajat ovat vihdoinkin hoksanneet, että jos järjestelmän käyttöön tarvitaan kallis levyjärjestelmä on aloituskustannukset sellaiset että VDI jää useimmilta hankkimatta. Kovin on vaikea perustella suurta hankintaa tulevaisuuden käyttökustannusten alentumisena.
Uuden polven VDI tuotteet toimivat paikallisilla levyillä, niissä on helppo ja yksinkertainen hallinta. Ja mikä tärkeintä ne voidaan lähitulevaisuudessa hajauttaa sinne missä työasema tehoa tarvitaan (etätoimipisteet yms.).
Maailma myös tältä osin on kulkemassa taas keskittämisen sijaan takaisin hajauttamiseen. Mutta siitä seuraavassa blogi-kirjoituksessa lisää.
lauantai 25. elokuuta 2012
VDI syyt
Mikä ajaa VDI:n?
- Nopea takaisinmaksuaika
- Mobiililaitteet
- BYOD (käytä omaa laitetta)
- Tietoturva
1. Nopea takaisinmaksuaika
2. Mobiililaitteet
3. BYOD
4. Tietoturva
Miksi sitten?
Suurimmassa osassa projekteja VDI:tä on alettu ajatella, kun on kyllästytty perinteiseen 3-4 vuoden PC vaihtorumbaan. Eli taustalla on laatikkoleikin lopettaminen.keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Tiedostonjako Osa 1: Citrix ShareFile
Näkökulmana on miltä nämä tuoteet näyttävät tavallisen käyttäjän kannalta.
Osa 1: Citrix ShareFile
1. Käyttö Android puhelimella
2. Käyttö iPadilla
3. Käyttö Apple Mac OsX
4. Käyttö Microsoft Outlook
Lisätietoja : Citrix ShareFile
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Citrix Simppelisti
Citrix Simppelisti
torstai 17. toukokuuta 2012
Kuinka jakaa kansio Google Drivessa
Nyt kun Google Drive on saapunut, voit myös jakaa yhteisiä kansiota käyttäjille.
1. Ensin tee kansio, jonka haluat jakaa (tai jaa olemassa oleva)
2. Jaa kansio
3. Käyttäjä, jolle kansio on jaettu löytää sen Drivesta, kohdasta Jaettu minun kanssani.
4. Käyttäjä voi “raahata” kansio Oma Driveen, jonka jälkeen tämä kansio synkronoidaan työasemaan automaattisesti.
Google Drive (selain) näkymä.
Windows Explorer (Google Drive) näkymä.
lauantai 12. toukokuuta 2012
Hallinnan loppu?
Hallinnan loppu?
IT:ssä maailma on muuttumassa nopeammin kuin koskaan viimeisen neljännesvuosisadan aikana. Saimme rauhassa IT-osastolla valita käytössä olevat laitteet ja ohjelmat, käyttäjät saivat sellaiset laiteet joita me pystyimme hallitsemaan.
Sitten Apple teki meille katalan tempun, toi markkinoille laitteen joka ei sopinutkaan enää meidän hyviin suunnitelmiin. Juuri kun olimme standardisoineet kaikki PC:t ja niissä käytettävät ohjelmat. Ja vielä kaiken lisäksi liiketoiminta haluaa käyttää työssään tuollaista laitetta, jota emme saa mahtumaan standardiin. Parhaimmat (pahimmat) menivät ja ostivat tuon laitteen ohi sovittujen hankintakanavien ja olivat vielä tyytyväisiä siihen.
Tuo laite toi mukanaan valtavan vyöryn uusia laitteita muilta valmistajilta, tuli uusia älypuhelimia uusilla käyttöjärjestelmillä, uusi tabletteja ja ties mitä on vielä edessä. Suurin huoli on miten me saamme ne kaikki haltuun ja hallintaan. Mehän menetämme kontrollin, miten käy tietoturva kun emme saa asennettua vpn:ää, virustorjunta ja laitehallintaa niihin laitteisiin. Voimmeko mahtikäskyllä estää nämä viekkaat ”käärmeet”, ME TUEMME VAIN NÄITÄ!
Onko edes mahdollista hallinta kaikkia laitteita?
Enpä usko, että jatkossa voimme hallita ja valvoa kaikki niitä laitteita joita käyttäjät hankkivat. Osa laitteista on jopa käyttäjien itse hankkimia eli hienosti sanottuna BYOD. Laitteita jota käyttäjät hankkivat itse tai liiketoiminta hankki käytetään juuri siitä syystä, että niitä ei ole lukittu ja toimintoja estetty jonkun muun toimesta.
Jatkossa kannattaa miettiä miten uida myötävirtaa käyttäjien kanssa. Mitä on yritykselle tai yhteisölle tärkeää? Mitä me menetämme, jos luovumme laitteiden hallinasta? Miten kuitenkin voimme varmistaa yritysohjelmien ja datan käytön turvallisesti?
Jos mietimme mitä käyttäjät oikeasti haluavat, tiivistyy se ohjelmiin ja dataan. Nyt ja tulevaisuudessa IT:ssä lähtökohtana täytyy olla miten pystymme tarjoamaan (palveluna) käyttäjille nuo kaksi asiaa kaikkiin niihin laitteisiin joita he haluavat käyttää. On luovuttava ajatuksesta, että me (IT) pystymme sanelemaan käytettävän laitteen.
Onneksi kuluttajapuolelta tutut palvelut ovat rantautumassa myös yrityskäyttöön. Nykyisin on mahdollista tarjota ohjelmia eri laitteille saman ”portaalin” kautta ja datat voidaan turvallisesti synkronoida (”siirrellä”) ei laitteiden välillä. Nyt pitää vain olla rohkeutta ja lähteä miettimään IT:tä uudella tavalla, palveluna?
perjantai 20. huhtikuuta 2012
VDI vs. VDI
Olemme useasti huomanneet, että vaikka suurimmalle osalle asiakkaista riittäisi Terminal Server (Citrix XenApp) työpöytävirtualisointi, se ei ilmeisesti olekaan tarpeeksi "seksikäs". (voihan tuohon olla syynä myös myynti- ja markkinointitoimet)
Mitä eroja sitten näillä kahdella tekniikalla on?
maanantai 2. tammikuuta 2012
Vuosi 2012 osa 1
Taas on ennustusten aika, tässä vielä muistutuksena viime vuoden ennustukset, 2011 osa 1 ja 2011 osa 2. Ehkä olin aikaani edellä
Sitten tämän vuoden listaan:
Laitteet
- Olisikohan nyt Androidin aika ohittaa myös tabletti puolella suuri ja mahtava Apple. Valmistajia ainakin riittää ja uusi 4 versiokin on ulkona.
- Loppuvuodesta tulee sitten odotettu Microsoft 8 tabletti, joskin markkinat alkavat olemaan Androidin ja Applen hallussa.
- Puhelin puolella Nokia sitten teki yllätyksen ja siirtyi Windows leiriin. Itse uskon että Nokia tulee 2012 aikana tekemään Samsungit (tai HTC: t) ja tuomaan myös Android puhelimet. WP ei tuo Nokialle mitään lisäarvoa, joka ei menisi samalla myös muille WP puhelinvalmistajille.
Järjestelmät ja ohjelmat
Yrityspuolella Windows XP jatkaa ainakin tämän vuoden, Windows 8 pisti monessa paikassa miettimään kannattaako Windows 7 ehkä jättää väliin. Ja Windows XP:llähän on vielä elinaikaa vuoteen 2014 asti.
Iso yllätys tuli Microsoftin suunnalta, kun OneNote ilmestyi iPadille. Seuraakohan muu Office perhe perässä tänä vuonna? Ja miksi ei seuraisi, onhan Office MS:n kruununjalokivi joka pitää saada kaikille (myös 100 miljoonalle iPadille).
VDI ei vieläkään tehnyt suurta läpimurtoa vuonna 2011, kuten ei tee vuonna 2012:aan. Projekteja tehdään paljon, mutta varsinaiset suuret ympäristöt (>10 000) antavat edelleen odotuttaa. Olemme omissa projekteissa huomanneet, että kun mennään yli 1000 käyttäjän haasteet kasvavat merkittävästi, kuten myös kustannukset.
Seuraavassa osassa sitten pilvistä ja muista.